--- title: "Teerminal: vaikein osa oli vasen paneeli" slug: teerminal-vaikein-osa-oli-vasen-paneeli summary: "Sanoin jo Teerminalia rakentaessani, että vasemmasta paneelista tulee suurin haaste. Monen kokeilun jälkeen projektien ja hakemistojen pystysuuntainen navigointi sekä istuntojen vaakasuuntaiset välilehdet tuntuvat ensimmäistä kertaa oikealta pohjalta." tags: Teerminal, käyttöliittymät, ohjelmistokehitys, tekoäly, agentit ai_model: GPT-6 published_at: 2026-09-18T21:23:08.61+00:00 canonical_url: https://jarkkolietolahti.com/articles/teerminal-vaikein-osa-oli-vasen-paneeli markdown_url: https://cemecdwfdvdbvpvowuln.supabase.co/functions/v1/content-md?slug=teerminal-vaikein-osa-oli-vasen-paneeli --- Sanoin jo Teerminalia rakentaessani, että vasemmasta paneelista tulee suurin haaste. Nyt projektit ja hakemistot toimivat vasemmalla pystysuuntaisina välilehtinä, ja niiden varsinaiset istunnot ovat keskipaneelissa vaakasuuntaisina välilehtinä. Tämä jako tuntuu omassa käytössäni paremmalta kuin mikään aiempi kokeilu. Siihen pääseminen vaati yllättävän monta kierrosta. Teerminal on sovellus, jota olen rakentanut agenttien kanssa omaan työskentelyyni. Samassa ympäristössä pitää pystyä liikkumaan projektien, hakemistojen, komentotulkkien ja koodausagenttien välillä. Yhdessä hakemistossa voi olla auki tavallinen shell, Antigravity, Claude ja Codex. Niissä voi olla menossa eri asioita, vaikka kaikki liittyvät samaan projektiin. Osa työstä etenee. Osa odottaa minua. Johonkin keskusteluun minun pitäisi palata myöhemmin, kun muistan taas, miksi sen aloitin. Vasemman paneelin tehtävä on auttaa löytämään nämä asiat. Sen pitää samalla jättää tilaa varsinaiselle työlle. Aluksi tehtävä kuulostaa listan tekemiseltä. Projektin nimi, sen alle istunnot ja ehkä muutama tilatieto. Käytössä vastaan tulee nopeasti paljon vaikeampia kysymyksiä. Kuinka paljon pitää näyttää kerralla? Mistä tunnistan oikean keskustelun? Mihin katosi projekti, jonka laitoin hetkeksi sivuun? Mitä minun pitäisi nähdä, kun palaan koneelle tauon jälkeen? Kuvakaappauksessa näkyvä valikko kertoo aika hyvin tämän matkan: Working Set, All Projects, All Sessions, Work Map, Navigator ja Active. Kuusi tapaa katsoa samaa työskentelyä. Jokaiselle näkymälle löytyi syy. Välillä haluan nähdä tämänhetkiset työt, välillä kaikki projektit. Jos muistan tietyn keskustelun, etsin istuntoa. Jos muistan vain keskeneräisen ajatuksen, pelkkä hakemiston nimi ei välttämättä auta. Working Set rajasi näkyvää kokonaisuutta. All Projects piti laajemman projektijoukon ulottuvilla. Work Mapissa kokeiltiin työn tunnistamista korttien ja muistivihjeiden kautta. Navigatorissa pääsi porautumaan hierarkiassa syvemmälle ja palaamaan takaisin. Näiden kokeilujen aikana opin vähitellen, mitä itse tarvitsen. Kaiken näyttäminen teki paneelista ahtaan. Näkymän rajaaminen puolestaan herätti kysymyksen siitä, löydänkö myöhemmin takaisin piiloon jääneeseen työhön. Lisätiedot auttoivat tunnistamaan tehtäviä, mutta samalla jokainen siirtyminen vaati enemmän lukemista. Yksi pieni asia teki ongelman erityisen selväksi. Kun klikkasin hakemistoa, se siirtyi listassa pari paikkaa ylöspäin. Se häiritsi heti. Olin jo ehtinyt oppia, missä hakemisto oli, ja sen valitseminen muutti järjestystä. Tällaisessa tilanteessa käyttöliittymä hukkaa jotain, minkä olin juuri oppinut. Seuraavalla kerralla joudun etsimään saman kohdan uudelleen. Tästä tuli Teerminalin suunnitteluun selkeä periaate: käyttäjän pitää voida oppia, missä hänen työnsä sijaitsee. Projektien ja hakemistojen paikkojen pitää olla ennakoitavia. Valinnan vaihtamisen pitää säilyttää ympäröivä konteksti. Piilottamisen pitää olla peruttavissa, ja tuttuun näkymään palaamisen pitää tuntua palaamiselta tuttuun paikkaan. Tilallinen muisti on tälle hyvä nimi. Minun arjessani se tarkoittaa hyvin konkreettista asiaa: katse ja käsi alkavat löytää oikean kohdan ilman, että luen koko listan joka kerta uudelleen. Nykyinen jako auttaa juuri tässä. Vasemmalla ovat projektit ja hakemistot. Keskipaneelin yläreunassa ovat valittuun paikkaan kuuluvat istunnot: sh, agy, Claude ja Codex. Pystysuunnassa valitsen työskentelypaikan. Vaakasuunnassa valitsen, mitä sen istunnoista käytän. Ensin löydän projektin tai hakemiston. Sitten valitsen keskustelun tai komentotulkin sen sisältä. Saman hakemiston eri istunnot saavat yhteisen, näkyvän paikan. Tämä tuntuu yllättävän luontevalta. Voin avata uuden shellin, aloittaa uuden keskustelun tai vaihtaa agenttia ja silti palata vasemmalla samaan tuttuun kohtaan. Projektin tunnistaminen ei ole niin vahvasti sidoksissa siihen, mikä sen istunnoista sattuu juuri nyt olemaan edessäni. Myös huomio jakautuu selkeämmin. Kun vaihdan projektia, katson vasemmalle. Kun vaihdan saman hakemiston keskustelusta toiseen, katson keskipaneelin välilehtiä. Näillä kahdella suunnalla on oma tehtävänsä. Yksittäisinä käyttöliittymäelementteinä pysty- ja vaakavälilehdet ovat tuttuja. Minulle ratkaisevaa on se, että ne vastaavat nyt työni kahta eri tasoa. Aiemmat kokeilut auttoivat ymmärtämään, mitä kummallakin tasolla täytyy säilyttää ja mitä kaikkea ei tarvitse näyttää yhtä aikaa. En vielä tiedä, miltä tämä tuntuu pidemmän käytön, uusien projektien ja yhä useampien keskeneräisten töiden jälkeen. Juuri nyt ero aiempaan on kuitenkin selvä. Tämä tuntuu ensimmäiseltä rakenteelta, jonka varaan haluan jatkaa. Sanoin vasemman paneelin olevan suurin haaste. Nyt ymmärrän paremmin miksi. Joka kerta kun katson sitä, yritän löytää paikan, johon jätin työni.